Kuvatarinoiden alku- haaveilijan tarina

''Kun katson johonkin, en vain näe sitä, vaan myös tunnen sen.''

Kun kohtasin tämän haaveilijan lähes 10-vuotta sitten ensimmäisen kerran maalaistalon pihassa Pohjois-Karjalassa, en olisi voinut kuvitellakkaan minkälaisen matkan teemme ja mitä kaikkea sisältyykään näihin tuleviin vuosiin, jotka elämme yhdessä.

Ensimmäisenä päivänä kun näimme tämän koiran kanssa, se teki minuun suuren vaikutuksen repimällä puskassa juuria, örisemällä ja touhuamassa omia juttujaan hyvin onnellisen näköisenä. Se kaivoi pikkukivelle hirvittävän isoa kuoppaa lehtipuskan alle, mutta minut huomattuaan, se nosti kiven suuhunsa, ja alkoi tepastella minua kohti. Yhtäkkiä se tiputti eteeni limaisen pikkukiven ja hymyili mutaisilla huulillaan minulle. Kasvattaja kysyi olenko jo päättänyt kumman pennuista aion ottaa. Katsoin edessäni istuvaa likaista koiranpentua enkä voinut kuin nauraa. Sanoin, että olen tehnyt valinnan.

Koira sai nimekseen Hippu.

Hipun lempipaikka on ollut koko eliniänsä ajan Liperissä sijaitseva kesämökkimme, jossa se on saanut pennusta lähtien toteuttaa itseään. Toisinaan se tekee järven rannalle kunnon työmaan kaivelemalla erilaisia kuoppia kiville, mutta iltaisin se istuu usein viereisen pellon reunassa, ja katsoo pitkään kauas kaukaisuuteen.

Myöhemmin sain idean tehdä Hipusta oman persoonallisuuskuvan. Sellaisen missä se olisi oma itsensä- haaveilija pellon reunassa. Kokosin omista kuvista kokonaisuuden tehden siitä samalla yhtä taianomaista, niin kuin tuo koirakin on.

Olemme kulkeneet pitkän matkan yhdessä ja jokainen hetki Hipun kanssa on ollut tosi arvokasta ja opettavaista. En voi itsekkään aina ymmärtää miten ensimmäisestä koirastani on tullut niin ainutlaatuisen tärkeä minulle ja monelle muulle ihmiselle.

Nykyisin kun katson vanhenevaa Hippua näen sen viisaista silmistä tarinoita-sellaisia mitä eivät aivan kaikki näe.